Teksti: Varpu Gustavson
Muu työryhmä: Joli Orblin ja Tilli Salmijärvi
Kuvat: Sanna Seppänen, Ami Koiranen ja Sami Perttilä
Protu-lehden toimitus on keskimäärin viisi vuotta vanhempi kuin tulevan kesän 2026 leiriläiset. Silti moni meistä kokee, että protuleirit ja järjestö ylipäätään ovat muuttuneet oman leirimme jälkeen. Leiriläiset eivät heittäydy enää mukaan itikkasitikkaan ja Blockblastin pelaaminen kiinnostaa monia enemmän kuin protuisa keskusteleminen. Kenelläkään meistä ei ole tosin minkäänlaista kokemusta siitä, minkälaisia leirit olivat esimerkiksi 2000- tai 2010-luvun puolella, tai millä tavalla käytänteet, leirin tunnelma, ja erityisesti leiriläiset ovat muuttuneet pidemmällä aikavälillä.
Halusimme selvittää, minkälaisia muutoksia leireissä on tapahtunut viime vuosikymmenten aikana, ja tämän selvittääksemme haastattelimme kahta pitkän linjan tiimiläistä, Lotta “Lappis” Laukkasta ja Konsta Happosta. Laukkanen on käynyt oman leirinsä vuonna 2007, vetänyt leirejä aktiivisesti vuosina 2008–2022 ja toimii nykyään kouluttajana ja tukihenkilönä. Happonen on oman protunsa vuonna 2004 käynyt Nuorisotutkimusseuran tutkija ja entinen megaprotuaktiivi, joka on ollut vetämässä leiriä viimeksi kesällä 2025. Happonen on mukana tekemässä Nuorisobarometria, joka on vuosittain tehty nuorille suunnattu haastattelumuotoinen tutkimus.
Ehkäpä suurin 2000-luvun aikana tapahtunut muutos protuleireillä on, että nykyään leireille tullaan laajemmalti erilaisista lähtökohdista ja taustoista. Happosen mukaan aiemmin protuleireille tultiin, jos oli kiinnostunut filosofisesta ja yhteiskunnallisesta pohdinnasta, kun taas nykyään iso osa leiriläisistä tulee leirille, koska heidän vanhempansa tai sisaruksensa ovat myös käyneet protun. Nuoret aloittavat leirin erilaisista lähtökohdista: osa on todella kiinnostunut käsiteltävistä aiheista, kun taas osan ainoa kosketus leirin teemoihin on koulun ET-tunneilta. Nykyään on myös ymmärrettävästi enemmän tapauksia, joissa nuori on leirillä melkein pakotettuna, tai ainoana motivaationaan protujuhlista saatavat rahat. Laukkasen mukaan osa leiriläisistä joutui hänen protu-uransa alussa jopa neuvottelemaan vanhempiensa kanssa siitä, että saa tulla protulle riparin sijaan. Erilaiset lähtökohdat vaikuttavat vahvasti leiriläisten kiinnostukseen ja keskittymiskykyyn leiriohjelmia kohtaan, ja tätä kautta myös koko leirin dynamiikkaan ja tiimiläisten jaksamiseen. Tiimin pitää käyttää yhä enemmän aikaa, jotta leiriläiset saadaan vakuuttuneeksi siitä, että protulla kannattaa olla.
Protu on kasvanut järjestönä myös jonkin verran suuremmaksi. Kesälle 2026 on avattu 63 nuortenleiriä, ja määrä on pysynyt melko samana koko 2000-luvun. Kun Happonen ja Laukkanen aloittivat protu-uransa, oli leireillä kuitenkin maksimissaan n. 15 nuorta, kun taas nykyään maksimimäärä on 18. Leirit täyttyvät nyt jopa minuuteissa, kun taas aiemmin leireille jäi usein myös tyhjiä paikkoja. Vuotuinen leiriläismäärä on nykyään jonkin verran suurempi, mutta leireille on niin suuri kysyntä, etteivät kaikki halukkaat siltikään pääse osallistumaan. Tiimiläisiä leirillä on ollut melkein kaikkina vuosina seitsemän.
Protun niin sanottu henki on pysynyt sen perustamisesta lähtien samanlaisena, huolimatta järjestön moninkertaistumisesta ja kaikenmoisista uudistuksista. Protun toiminnan peruspilari on aina ollut sama: uskonnollisesti sitoutumattomien aikuistumisleirien järjestäminen nuorille. Leirit ovat alusta alkaen sisältäneet keskustelua, leikkejä, simulaatioita ja muita nykyäänkin käytössä olevia ohjelmamuotoja, mutta osaa aiemmin suosituista ohjelmista ei enää pidetä sopivina, tai niihin ei löydy enää kiinnostusta leiriläisiltä. Laukkasen mukaan fyysiseen läheisyyteen liittyvät leikit, kuten pusupaini, ovat pitkään menettäneet suosiotaan, mutta hän kokee niiden kuolleen sukupuuttoon viimeistään korona-aikana. Esimerkiksi mahautuminen ja hipsuttaminen iltasadun aikana ovat edelleen kuitenkin suuressa roolissa Protun kulttuuria. Happonen kertoo ikävöivänsä protun yhteismusisointia, ja kokee sen olleen ennen tärkeä osa leirejä. Yhdessä soittamista ja laulamista harrastetaan teemattomilla leireillä oikeastaan enää saunassa, vaikka musiikki olisi hyvä keino leiriporukan yhteisöllistämiseksi. Toisaalta protuleirin ohjelma ja tunnelma saattaa olla nykyisinkin monelle nuorelle fyysisesti ja henkisesti avoimempi ja läheisempi kuin millaista he ovat koskaan aiemmin kokeneet. On vapauttavaa ymmärtää, ettei läheisyys aina ole romanttista tai seksuaalista, tai perheenjäseniltä tulevaa.
Tiimiläisillä on aina ollut suhteellisen vapaat kädet leirien ohjelman suunnittelemisen suhteen. Vuoden 2002 ohjusten oppaassa jokaiselle leiripäivälle on kuitenkin valmiiksi päätetyt teemat. Teemat ovat sanamuutoksia lukuunottamatta samat kuin uusimmassa vuoden 2016 ohjusten oppaassa. Nykyään oppaaseen on nimetty pakollisiksi teemoiksi kuitenkin myös seksuaalisuus, identiteetti, ihmissuhteet ja media, jotka on aiemmin mainittu vain sivuteemoina vuoden 2002 oppaassa. Myös nuorisokulttuurit on mainittu omana sivuteemanaan. Sivuteemat eivät ole pakollisia, mutta suurimmalla osalla leireistä aiheita kuitenkin luultavasti käsiteltiin. Vuoden 2002 versiossa lauantain teemaksi on asetettu maailmankatsomuspaneeli, jonka tarkoituksena on kutsua leirille keskustelemaan vieraita, joilla on toisistaan eroavat maailmankuvat.
Teemojen lisäksi myös monia leirien ohjeistuksia, kuten sauna- ja tupakkaohjeistusta, sekä uimavalvontakriteereitä on päivitetty ja ajankohtaistettu monia kertoja. Ennen vuotta 2008 oli vielä sallittua, että kokit saivat juoda leireillä alkoholia esimerkiksi saunakaljojen merkeissä, joka tuntuu nykyisin absurdilta ajatukselta. Alkoholi tuntui olevan muutenkin ongelma, kun leiriläiset salakuljettivat sitä mukanaan leireille. Laukkanen kertoo, ettei ole kokenut samanlaisia ongelmia vuosiin, ja että nuorten ja yhteiskunnan suhtautuminen päihteisiin on muuttunut yleisesti neutraalimpaan suuntaan. 2020-luvun ongelmaksi hän toteaa kuitenkin leiripaikkojen sisätiloissa vapettamisen.
Myös muut yhteiskunnan yleiset muutokset näkyvät vahvasti myös Protun sisällä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallinen asema ja näkyvyys ovat parantuneet, joka näkyy leiriohjelmassa ja ohjusten oppaassa. Laukkasen kokemuksen mukaan 2000-luvulla tyypillisessä leiriporukassa oli aina enemmän tyttöjä kuin poikia, ja ryhmädynamiikka oli usein se, että kaikki tytöt ihastuivat yhteen karismaattiseen poikaan. Nykyään sukupuolijakauma on paljon vaihtelevampi ja Laukkanen kokee, ettei ainakaan itse kiinnitä siihen enää oikeastaan huomiota. Turvallisemman tilan periaatteiden mukaan kenenkään henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten sukupuolta ei saa olettaa. Saunaohjeistuksessa muunsukupuolisten saunavuoro mainitaan usein mahdollisuutena miesten, naisten ja sekavuoron lisäksi. Ohjeistuksessa painotetaan myös sitä, että sukupuolitettuihin saunavuoroihin mennään oman sukupuolikokemuksen mukaan, ja monet saattavat osallistua esimerkiksi sekä miesten, että muunsukupuolisten saunavuorolle. Laukkanen kertoo kouluttajana huomanneensa koulutettavien tietoja keräävän DSL-lomakkeen “muu” ja “en halua vastata” sukupuolimerkintöjen yleistyneen.
Happosen mukaan Nuorisobarometrista huomaa nuorten haluavan edelleen samoja asioita kuin silloin, kun barometri toteutettiin ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten. Nuoria kiinnostavat läheiset suhteet, hyvä koulutus ja hyvä työ. Perinteinen lapsiperhehaave taas on yhä harvemmalla. Happonen toteaa kommunikaation tapojen vaihtuneen älylaitteiden ja erilaisten sovellusten kautta, mutta saman perusajatuksen siitä, että halutaan nähdä kavereita ja pitää hauskaa pysyvän. Ystävyys ja yhteenkuuluvuus ovat aina olleet ihmisen perustarpeita.
Toinen pysyvä asia on se, että vanhempi sukupolvi on aina ollut hämmentynyt nuorison slangista ja kauhistelleet outoja uusia sanoja ja sanontoja. Vanhemmat ihmiset ovat aina myös heijastaneet odotuksiaan ja pelkojaan nuorempiin, ja vuosikymmenestä riippumatta aina ajatellaan, että “nuoriso on pilalla” ja “ennen kaikki oli paremmin”. Laukkanen pohtii, että pelkää loukkaavansa leiriläisikäisiä sillä, ettei tiedä kaikkia sanoja ja termejä, jotka liittyvät esimerkiksi identiteettiin, tai käyttävänsä niitä vahingossa väärin. Toisaalta Laukkanen toteaa osan vanhemmista olevan liiankin suojelevaisia nuoria kohtaan. Monet ajattelevat, että nuoret ovat nykyään todella herkkiä, ja että heitä pitää suojella kaikilta vaikeilta teemoilta ja tunteilta. Happonen kertoo nuorisobarometrin haastateltavien kertovan nuoriin joukkona kohdistuvasta syrjinnästä. Esimerkiksi kaupungilla aikaa viettävien 15-vuotiaiden perään saatetaan soittaa poliisit, koska ajatellaan nuorten olevan joku jengi. Toisaalta nuoria siis myös jollain tapaa pelätään.
Happonen ei ole itse kuullut nuoriin kohdistuvista ennakkoluuloista protupiireissä, vaan kokee asian olevan jopa päinvastoin. Nuoriin kohdistuu todella paljon vahvaa luottoa ja halua auttaa. Protussa nuorille annetaan myös todella paljon vastuuta, jonka Happonen on kokenut nuorempana itse jopa liian suureksi taakaksi. Mahdolliset ennakkoluulot leiriläisiä kohtaan saattavat johtua siitä, että nykyään leireille tulee laajempi joukko erilaisia ihmisiä, ja joukko kuvastaa enemmän nuorisoa kokonaisuudessaan. Nuoriin kohdistuvat ennakkoluulot sekä Protussa, että Protun ulkopuolella johtuvat varmasti suurelta osin nuoriin liittyvästä uutisoinnista, joka on usein kovin negatiivista ja teknologian muutoksiin, sekä nuorten tekemiin rikoksiin painottuvaa.
Protun arvoiksi on määritelty ilo ja hyvinvointi, yhdenvertaisuus, utelias pohdinta ja vastuullisuus. Protun tiimiläisten tulee sitoutua näihin arvoihin ja pyrkiä toimimaan niiden mukaisesti yhdistyksen toiminnassa. Arvot ovat yleismaailmallisia, mutta Protu vetää silti puoleensa melko homogeenista joukkoa. Laukkanen esittää, että vaikka Protu on kasvanut kohdeyleisössään, se on kuitenkin edelleen vihreiden, vasemmistolaisten ja varakkaiden ihmisten harrastus. Hän huomauttaa, että on edelleenkin arvovalinta mennä muualle kuin riparille, ja että etenkin aktiiveiksi jää lähinnä ihmisiä, joilla on kovin samanlaiset arvot ja mielipiteet. Laukkasen mielestä protuyhteisön pitäisi tulla paremmin toimeen myös kontroversiaalien ja aliedustettujen ajatusten kanssa. Valtavirtaistuneilla leireillä tulee yhä useammin vastaan tilanteita, joissa leiriläinen ilmaisee vahvoja poliittisia näkemyksiä, ja tiimin voi olla todella vaikeaa käsitellä asiaa. Turvallisemman tilan periaatteiden mukaan ketään ei saa loukata, mutta toisaalta kaikilla on oikeus ilmaista oma mielipiteensä. Esimerkiksi avoimesti homofobiset ja rasistiset laukaisut ovat tuomittavia, mutta auktoriteettina tiimiläisten pitää käsitellä leiriläisiä silkkihansikkain, mikä luo vaikeita tilanteita. Vaikka Protu on puoluepoliittisesti sitoutumaton, yhdistyksellä on kuitenkin poliittisia arvoja. Yhdistyksen arvoissa määritellään Protun olevan antifasistinen, antirasistinen, antiableistinen ja feministinen. Protun leireillä ja muissa tapahtumissa myös syödään lähtökohtaisesti kasvisruokaa ja Protu painottaa arvoissaan ja tulevaisuuden toiminnan visiossa ekologista kestävyyttä ja ilmastonmuutoksen torjumista. Käy siis järkeen, että myös aktiivikenttä omaa vihreitä ja vasemmistolaisia arvoja.
Leirit ovat vuosi vuodelta myös kalliimpia, ja monella alemman tuloluokan perheellä ei ole varaa laittaa lastaan leirille edes vähävaraisalennuksen kanssa. Leirit eivät ole fyysisestikään kaikille saavutettavissa, sillä Protulla ei ole yhtäkään kokonaan esteetöntä leiripaikkaa, jossa voisi toimia esimerkiksi sähköpyörätuolilla samoin kuin ilman pyörätuolia. Protu pyrkii parantamaan saavutettavuutta, kuitenkin tasapainotellen tiimiläispulan ja tarvitun rahoituksen puutteen kanssa.
Happosen mukaan yhteiskunnan muutokset näkyvät vahvasti Nuorisobarometrissa esimerkiksi nuorten yliherkkyyksien ja mielenterveysongelmien lisääntymisen muodossa. Ongelmilla on leireillä vaikutusta siihen, minkälaista ohjelmaa on sopivaa tai mahdollista vetää. Pakolaissimulaation ja lepakkoleikin vetäminen on harvinaistunut, mutta mikäli ohjelmia vedetään, niiden suhteen ollaan kriittisempiä ja tiedostetaan mahdolliset syntyvät ongelmat. Leiriläisten erilaisuutta otetaan nykyään enemmän huomioon ja monet tiimit muuttavat päivärunkoja kesken leirin, jotta ohjelma palvelisi paremmin leirin omaa spesifiä leiriläisjoukkoa. Leiriläisiä ei haluta häpäistä, nolata, huijata tai hämmentää ohjelmilla. Sen lisäksi, että ohjelmien veto- ja käsittelytapoja on monipuolistettu kaikille leiriläisille sopivaksi, korostetaan sitä, että on myös täysin ok olla osallistumatta kaikkeen ohjelmaan.
Happonen kokee, että myös tiimiläisten oman tilan tarve on lisääntynyt. Ennen muut tiimiläiset osallistuivat lähes aina myös muiden ohjelmiin, kun taas nykyään vetotauot halutaan viettää rauhassa pois leiriläisten luota. Käy järkeen, että leiriläisten muutokset reflektoituvat myös tiimin muutokseen, sillä leiritiimistä suurin osa on vain muutamaa vuotta leiriläisiä vanhempia. Ennen vuotta 2018 ei ollut mahdollista olla vanhavanha apuohjaaja enempää kuin yhden kesän, joten monille tiimiläisille tuli ainakin yksi pakollinen välivuosi leirien vetämisestä. Laukkanen sanoo, että ilman säädöstä ei olisi halunnut pitää taukoa, mutta kokee systeemin olleen hyvä, jotta pystyi saamaan etäisyyttä ja perspektiiviä protuun ennen ohjaajaksi siirtymistä. Myös Happonen kertoo pitäneensä pakotettuja taukoja Protusta esimerkiksi pohjoiseen muuttamisen takia, mutta on myöhemmin kokenut taukojen olleen hyödyllisiä ja virkistäviä. Tiimiläisyys on monella tapaa nykyisin raskaampaa ja monimutkaisempaa kuin 2000- ja 2010-luvuilla kasvaneen leiriläismäärän ja kasautuneen vastuun takia. Nykyisin tiimiläisillä on toisaalta myös laajempi tukiverkosto erilaisten kriisien selvittämiseen: tukihenkilöt, kriisipäivystys ja häirintäyhdyshenkilöt. Happonen kokee, että nykyisin uskalletaan ottaa enemmän yhteyttä leirin ulkopuolisiin tahoihin ongelmien ratkaisemiseksi, kun taas aikaisemmin tiimissä ajateltiin kaiken olevan omalla vastuulla.
Yle uutisoi helmikuussa raflaavasti siitä, että nykynuorten sukupolvi ei ole eläessään nähnyt mitään kivaa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Suomessa ei ole kertaakaan ollut talouskasvua ja maailmantilanne on ollut epävakaa esimerkiksi koronapandemian, Gazan kriisin, Ukrainan sodan ja Donald Trumpin valtaannousujen seurauksena. On ymmärrettävää, että nykyisessä maailmantilanteessa nuorten yliherkkyydet ja mielenterveysongelmat ovat nousussa, ja että monien nuorten on vaikeaa käsitellä leirin vaikeita ja sensitiivisiä asioita. Monelle nuorelle puhelin ja kuulokkeet ovat turvallinen paikka johon voi paeta, ja on ymmärrettävää että niihin halutaan upota leirillä. Vaikka protuleiriympäristöstä pyritään tekemään mahdollisimman avoin ja kaikille turvallinen, on leiri monelle myös todella kuormittava uuden ihmisjoukon ja tiukan aikataulun takia.
On varmaa, että Protu ja protuleirit ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Jos jotain voi päätellä siitä kuinka paljon nuoria leireille nykyisin haluaa, niin voidaan sanoa muutoksen olevan positiivisen puolella. Protun ydin ja arvot ovat pysyneet aina samana, mutta leirien ohjelma ja käytänteet ovat muuttuneet yhteiskunnan yleisten normien muutoksen mukana. Osaa leiriläisistä voi olla vaikeaa saada nykyään keskittymään ja kiinnostumaan leiriohjelmasta, mutta leirit ovat koko protutoiminnan keskiössä, ja leiriläiset leirien keskiössä. Vaikka oma leiri olisikin ollut maailmaamullistava kokemus, on ymmärrettävä, ettei sitä ole mahdollista toteuttaa uudelleen täydellisenä kopiona muille. Yhteiskunta muuttuu ja leiriläiset ja leirit sen mukana.