Teksti: Kerttu Suominen
Kuvat: Protu-lehden arkisto, Kerttu Suominen
Miltä kuulostaisi, jos kaikki Protussa tapahtuvat kokoukset pidettäisiin lähitapaamisina? Leirit suunniteltaisiin kasvotusten? Protu-lehti ilmestyisi kuusi kertaa vuodessa? Protulla olisi oma kahvila, josta saisi naurettavan halvalla kahvia, teetä, sämpylöitä ja kookospalloja? Yleiskokoukset olisivat kaikki protut yhteen kerääviä tapahtumia oikeasti ympäri Suomea (kyllä, kuulit oikein) joissa vierailemassa kävisi kiinnostavia puhujia kuten Anna Kontula?
En keksinyt äskeistä vaan päästäni, vaan juuri tuota oli protutoiminta 2000-luvun alussa. Protu-lehden elvyttämisen yhteydessä vanhoja Protu-lehtiä on tullut lueskeltua aika paljon, ja oman osansa järjestön historian tuntemiseen tuo ex-protuaktiivivanhempieni tarinat heidän kultaisilta protuaktiiviajoiltaan. Vanhempieni valokuvissa protut näyttävät lähes samalta kuin nykypäivänäkin, makoilevat patjoilla sankoin joukoin ja osallistuvat koulutuksiin, jaostojen kokouksiin ja vetävät leirejä. Vanhoissa Protu-lehden artikkeleissa puidaan järjestössä esiintyviä ongelmia, kuten aktiivipulaa tai tiimiläisten auktoriteettiasemaa, jotka tuntuvat yhä ajankohtaisilta aiheilta.
Kun huomasin nostalgisoivani Protua ajalta, jolloin en ollut edes syntynyt, selvitin, että ilmiölle on olemassa tarkempikin nimi: anemoia. Pieni nostalgia ei ole haitaksi ja se on ihmiselle hyvin luonnollista, mutta suurissa määrissä nostalgia johtaa äärimmäiseen konservatismiin, jossa maailmaa pyritään muuttamaan sellaiseen suuntaan, millainen se joskus oli tai uskotaan olleen.
Kaikista uudelleenluomisyrityksistä huolimatta vanhaa ei saa takaisin. Pitää keskittyä siihen, että asioita viedään eteenpäin, ei taaksepäin.
Menneistä voi kuitenkin inspiroitua. Protu-lehden toimituksen kanssa olemme pitäneet enemmän lähikokouksia kuin itse olen muussa jaostotoiminnassa aiemmin pitänyt. Pyrimme tuomaan takaisin paperisen Protu-lehden ja kannustamaan lukijoita osallistumaan keskusteluun myös painetun median muodossa. On kuitenkin fakta, että ajat ovat muuttuneet Protu-lehden kulta-ajoista, eikä meidän kannata pyrkiäkään esimerkiksi kuuteen paperinumeroon vuodessa. Sen sijaan voimme julkaista juttuja verkossa ja tehdä journalistista sisältöä sosiaaliseen mediaan.
Protukahvilan uudelleenperustaminen on yhä haaveeni, jonka saatan kenties toteuttaa joskus tulevaisuudessa. 2000-luvun protussa minua miellyttää eniten kohtaamisten määrä ja niiden luoma yhteisöllisyys. Kun kaikki asiat voi ja kannattaa tehdä nykyään tehdä etänä, on mielestäni myös tärkeää muistaa kohtaamisen merkitys. Protu perustuu monelta osalta tiiviille ihmiskontakteille, ja siinä haluaisin ottaa ainakin vähän mallia 20 vuoden takaa.
Kirjoittaja on sekä Protu-lehden toimitussihteeri että viettänyt liikaa aikaa Protu-lehden arkistoissa