No hupsista. Allekirjoittanut huono aikuinen ei ole pystynyt pitämään vastuusta kiinni edes blogissa. Loppukesällä julkaistun aloituspostauksen jälkeen tänne kirjoittaminen on hukkunut osastolle ”asioita joita pitäisi tehdä, mutta joiden siirtämisestä ei seuraa kuolema”. Siispä se on siirtynyt viikosta toiseen, aivan kuten työtodistuksen hankkiminen viimekeväisestä työharjoittelusta, kattolampun kiinnittäminen ja lainattujen tavaroiden palauttaminen. Blogin nimi taisi olla itseään toteuttava ennuste. Tai sitten vain harvinaisen osuva määrite.
Ennen kuin vaikutan täysin toivottomalta, on pakko tunnustaa, että samalla kun olen lykännyt blogiin kirjoittamista ja sataa muuta asiaa, olen saanut jotain aikuista tehtyä. Tein valinnan korkeakoulupaikasta, otin sen onnistuneesti vastaan, hylkäsin toisen, olin töissä Jyväskylän asuntomessuilla ja muutin Aikuiseen Keskustayksiöön. Viimeksi mainitun yhteydessä myös hankin itselleni kotivakuutuksen, sähkösopimuksen ja internet-yhteyden. HOW GROWN-UP IS THAT?! Kuulostaa tosin vähän aikuisemmalta kuin onkaan, koska nämä asiat voi hoitaa hyvissä ajoin, järkevästi ja vastuullisesti tai sitten viime tingassa, hätiköiden ja epämääräisesti. Kukaan tuskin yllättyy, kun kerron, että hoidin niitä jälkimmäisellä tavalla.
Sarjakuvan kuvaamaa asennetta asioihin oli mukana myös vakuutusta ja internet-yhteyttä hankkiessa. Jälkimmäisessä marssin Elisalle aikomuksena vain kysellä vaihtoehdoista, ja kävelin sieltä pois jonkin nettimötikän kanssa. Joka toimii vanhassa kotikivitalossani heikosti. Eli kyllä, olen aikuiseen tyyliin hoitanut asioitani nyt itse, mutta melko naurettavan epämääräisesti. Ei näin.
Tässä astetta aikuisempaan elämänvaiheeseen siirtyessä on herännyt seuraavia kysymyksiä:
-Lukevatko (aikuiset) ihmiset oikeasti vakuutuspaperikasat alusta loppuun? Tajuten siitä jotain?
-Miten kukaan pystyy muuttamaan hukkaamatta puolia tavaroista jonnekin matkalle tai laatikoiden pohjalle?
-Pystyykö valtaosa aikuisväestöstä oikeasti pitämään tavaroitaan ylipäätään järjestyksessä?
-…Tai elämäänsä kokonaisuudessaan? Vai olenko se vaan minä joka sekoilee?
Ehkä kaikilla uskottavilla aikuisilla on vaan onnistunut kulissi.
Loppuun vielä se joka postaukseen kuuluva naama jossain elottomassa. Happy chair is happy -tyyliin!
