Teksti: Puolukka Äärelä
Kuvitus: Ilona Savunen
Tavat päätyä protutoimintaan ovat moninaiset. Monet lähtevät apuohjaajaksi heti oman leirinsä jälkeen, toiset taas löytävät tiensä Protuun vasta aikuisiällä. Pyysimme kolmea protua kuvailemaan, mitä kautta he kuulivat Protusta ja miksi innostuivat lähtemään mukaan toimintaan.
Viima Ryhänen, 18, VVA
“Alun perin kuulin Protusta, kun sisarukseni kävi leirin vuonna 2017. Kiinnostuin Protusta heti, ja odotin seiskaluokasta lähtien aktiivisesti, että saisin itse mennä leirille. Mietin alun perin meneväni svenskaleirille, mutta lopulta tuntui paremmalta mennä yksin eikä samalle leirille koulukavereiden kanssa.
Oma leirini ei ollut kovin erityinen. Muistan vain, että tulevaisuuspolku oli tosi epäjärjestelmällinen ja ajattelin, että voisin itse vetää sen paljon paremmin. Päätin siis tietenkin heti kouluttautua ja lähteä tiimiin. Ensimmäinen tiimini oli todella protukokenut, joten sain paljon tietoa ja rohkeutta jatkaa Protussa. Heti leirin jälkeisenä maanantaina menin Helsingin paikallisprotun tapaamiseen, koska yksi tiimiläisistäni kävi siellä aktiivisesti. Paiksussa minulle mainostettiin purkajaisia ja purkajaisissa rekrytointiryhmään liittymistä, ja tietenkin lähdin heti mukaan kaikkeen.
Siihen aikaan lukion ykkösellä minulla ei ollut kovin paljoa harrastuksia tai kavereita, joten oli tosi paljon aikaa ja intoa tehdä uusia asioita. Hitaasti huomasin, että koko lähipiirini muodostuu protuista. Aktiivijuttuihin on siis motivoinut aina eniten kaikki ihanat ihmiset, joita täällä tapaa!”
Pinja Kapanen, 19, UO
“Olisin jo yläasteikäisenä halunnut Prometheus-leirille, mutta suomalaisen tapakristillisen perinteen mukaan kävin rippikoulun vuonna 2021.
Toiveeni toteutui viimein vuonna 2024, kun sain paikan Protulta, jo leiri-iän ylittäneille tarkoitetulta sennuleiriltä. En usko, että tulen koskaan kokemaan mitään vastaavaa. Tuon viikon aikana opin itsestäni ja maailmasta valtavasti. Sennuleiri osui juuri oikeaan kohtaan elämässäni. Olimme kaikki aikuisuuden kynnyksellä etsimässä itseämme, ja saamassamme vertaistuessa oli jotain todella kaunista. Minulla on yhä läheisiä ystäviä tuolta leiriltä, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti.
Heinäkuun alussa pidin uuden ohjaajan puheeni Halslahdessa. Olin ensimmäistä kertaa tiimissä, ja jännitin todella paljon sitä vastuuta, jota tulisin kantamaan aikuisena ohjaajana. Jälkeenpäin voin todeta, että jännitin turhaan. Nuoret osoittivat leirillä uskomatonta viisautta, empatiaa ja uteliaisuutta, jotka ennakkoluuloiselta aikuiselta helposti unohtuvat. Myös tiimini tuki minua aina tarpeen tullen.
Prometheus-leirit ovat antaneet minulle niin paljon, etten halua, että yksikään Protusta kiinnostunut nuori jäisi paitsi tällaisesta kokemuksesta. Toivon, että tulen jatkamaan vapaaehtoistyötä Protussa vielä pitkään.”
Antti Kivivalli, 62, UVO
“Lähde ohjaajaksi! Somevirtaani tuli mainos ja olin jäänyt juuri työttömäksi, mikä tunnetusti mahdollistaa monia asioita. Konsepti oli tuttu, sillä reilut 10 vuotta aikaisemmin tyttäreni oli ollut leirillä. Ymmärsin ohjaajatarpeen ja arvioin kelpaavani mukaan mahdollistamaan hyviä kokemuksia.
Olin osin tavallisuudessani outolintu, mutta olen tottunut kuulumaan marginaaliryhmiin ja protuhenki on keskeisesti myös erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Ensimmäisessä tiimitapaamisessa yksi tiimiläinen onneksi otti esille, miten oli hieman jännittänyt, kun ohjaajat olivatkin selvästi parikymppisiä vanhempia. Ikä on muutakin kuin numero, mutta este se ei ole.
Ensimmäisessä koulutuksessa kysyttiin, millä mielellä kohti ekaa leiriä. – Tämä on helppoa ja hauskaa, sanoin. Minulle vähän naurettiin, mutta olin samaa mieltä leirin jälkeen ja olen vielä toisenkin leirin jälkeen: tämä on helppoa, koska Protu toimii ja hauskaa, koska saa olla tekemässä hyviä juttuja.”