Teksti: Milma Hämäläinen, Puolukka Äärelä, Joli Orblin 

Protussa toimivia kutsutaan usein protuaktiiveiksi. Sanan takana oleva kokemus vaihtelee kuitenkin voimakkaasti. Toiset identifioituvat aktiiveiksi huomattavasti toisia vahvemmin, eikä määritelmäkään ole itsestäänselvä. Mikä oikeastaan tekee protuaktiivin? Kuullaksemme ajatuksia aktiiviudesta haastattelimme kolmea järjestössä toimivaa vapaaehtoista: Toukkis Kiiskiä, 16, Iiris Hannusta, 17, ja Io / Mirko von Belliä, 24. 

Toukkis kävi oman leirinsä viime kesänä ja on sen jälkeen käynyt jatkoleirillä ja satunnaisesti paikallisprotussa eli paiksussa, sekä toiminut tänä vuonna ensimmäistä kertaa tiimiläisenä. Toukkis kertoo, ettei kuvailisi itseään protuaktiiviksi, sillä ei toimi Protussa ympärivuotisesti. Iiris puolestaan on vetänyt leirejä, toimii kahdessa jaostossa sekä välillä tukihenkilönä ja tapahtumatyöryhmissä. Hän kokee itsensä protuaktiiviksi. Myös Io sanoisi olevansa protuaktiivi. Hän on kahden jaoston puheenjohtaja ja mukana kolmannessa. Io on vetänyt myös monta leiriä ja toiminut esimerkiksi Protun hallituksessa. “Koen, että protuaktiiveja ovat kaikki, jotka tekevät Protulle jotain vuoden ympäri eivätkä vain vedä leiriä kesän aikana”, hän kertoo. 

Esiin nouseekin useita erilaisia tapoja määritellä protuaktiivi. Io tarkentaa, että vaikka usein aktiiveiksi määritellään vain jaostolaiset, hän kokee, että laskea voisi myös esimerkiksi aktiiviset kouluttajat. “Toki se, kokeeko itsensä aktiiviksi, on aina oma mielipidekysymys”, hän lisää. 

Myös Toukkiksen käsitykseen aktiiviudesta liittyy Protussa ympäri vuoden toimiminen. Hän kuitenkin kokee, että esimerkiksi aktiivisesti paiksussa käyvät voisi myös laskea aktiiveiksi. Iiris puolestaan kertoo kokeneensa itsensä aktiiviksi jo silloin, kun ei tehnyt Protussa tiimiläisyyden lisäksi muuta. “Koin itseni aktiiviksi, koska tein jotain järjestössä”, hän sanoo ja korostaa leirinvedon merkitystä Protussa.  

Onko siis olemassa lainkaan objektiivista tai yleisesti hyväksyttyä määritelmää sille, mikä tekee protuaktiivin? Kenties ei. Selvää kuitenkin on, että aktiivius on määritelmien lisäksi myös identiteettikysymys.  

Protussa toimivat saavat käytännössä itse päättää, kuvaavatko itseään aktiiveiksi. Iiris kertoo huomanneensa, että aktiivi-sanaa jännitetään uudempien protujen kesken. He saattavat ajatella, että kynnys aktiivin identiteettiin ja piireihin on korkea ja vaatii intensiivistä osallistumista ja työskentelyä. Hän sanoo, että tämä saattaa nostaa kynnystä lähteä toimintaan. Suuri osa näkyvistä protuista tuntuu olevan aina kaikessa mukana, mikä saattaa aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta niille, jotka tekevät vähemmän. ”Se luo paineita: olenko tarpeeksi protu ja ansaitsenko olla mukana järjestön toiminnassa”, Iiris kuvailee.

Entä onko sillä, kuinka tärkeäksi Protun kokee itselleen, vaikutusta aktiivi-identiteetin vahvuuteen? Iiris kokee, että Protun tärkeys motivoi aktiivitoimintaan ja tekee siitä mielekästä. 

Io pohtii järjestön tärkeyden itselleen saattavan vaikuttaa aktiivi-identiteettiin jossain määrin, mutta ajattelee kuitenkin protutoiminnan määrän olevan sitä tärkeämpi tekijä. Myös Toukkis, joka ei kuvailisi itseään protuaktiiviksi, kertoo kokevansa Protun itselleen todella tärkeäksi. Kokemus järjestön tärkeydestä ei siis ainakaan suoraan vaikuta siihen, määritteleekö itsensä aktiiviksi. 

Eniten protuaktiiviuden kokemukseen tuntuukin vaikuttavan se, miten paljon henkilö toimii Protussa. Voiko enemmän tekevä olla toista enemmän aktiivi? “Tavallaan voi olla enemmän aktiivi, jos on enemmän aktiivinen”, pohtii Iiris. “Mielestäni se on vähän sellainen skaala”, hän sanoo. Io puolestaan pohtii, että vaikka jotkut ihmiset tekevät Protussa enemmän kuin toiset, kukaan ei ole toista enempää aktiivi: “Me kaikki kuitenkin annamme Protulle sen työpanoksen, jonka elämäntilanteen, osaamisen ja kaiken muun puolesta pystymme ja haluamme.” 

Voiko aktiivius tai sen puute kuitenkin aiheuttaa protujen välille hierarkiaa? Toukkis kertoo, että koki ensimmäisessä leiritiimissään aluksi epävarmuutta. “Olenko oikeasti yhtä protuisa kuin muut sen takia, että olen UA ja he ovat tehneet Protussa paljon enemmän kuin minä”, hän kertoo miettineensä, mutta sanoo kuitenkin tajunneensa nopeasti, että vähempi kokemus tai aktiiviuden puute ei tee hänestä vähemmän arvokasta protua.  

Iiris kokee, että aktiivius voi vaikuttaa siihen, miten jotkut näkevät itsensä suhteessa muihin. Hän kertoo huomanneensa, että esimerkiksi jaostoissa toimivat aktiivit ja yhden leirin kesässä vetävät saattavat liikkua eri piireissä. Io kokee, että henkilökohtaisesti aktiivius ei vaikuta siihen, miten hän näkee itsensä verrattuna muihin. Hän kertoo kuitenkin huomanneensa, että aktiivi-identiteetti saattaa aiheuttaa joissain ihmisissä hieman ylemmyydentuntoa. Io kuitenkin pohtii, että ilmiö on harvoin aktiivisesti haitallinen: “Erityisesti nuorempien aktiivien kohdalla on ihan okei, että haluaa itselleen vähän sosiaalista asemaa ja kokea itsensä tärkeäksi, ja se saattaa joskus ilmiintyä sellaisena tärkeilynä, mutta näen sen tietyssä mielessä osana elämää.” 

Näiden vaikutusten lisäksi aktiiviuden kokemuksella voi olla myös monia positiivisia seurauksia. Käsitys itsestä protuaktiivina voi luoda kokemuksen yhteisöllisyydestä: siitä, että on osa jotain suurempaa. Järjestön elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää, että Protulla on identiteetiltään siihen sitoutuneita vapaaehtoisia. Kokemus aktiiviudesta voi siis olla merkityksellinen niin yksilölle kuin yhteisöllekin.  

Aktiiviuden sitomisella identiteettiin saattaa kuitenkin olla myös negatiivisia seurauksia. Haastatteluissa nousi esiin kiinnostavia ajatuksia siitä, millaista painetta voi liittyä protuaktiiviuden kokemukseen. 

Io kertoo huomanneensa, että aktiivius voi joidenkin kohdalla johtaa siihen, että sitoo identiteettiään liiaksi tekemiseen. “Tuntuu, että se puskee ihmisiä tekemään liikaa tai olemaan ottamatta taukoja”, Io pohtii. Hän kokee, että Protun aktiivikulttuuriin liittyy paine olla koko ajan tekemässä.  

Myös Iiris kokee, että protutoimintaan liittyy painetta tehdä enemmän: “Monet kokevat sellaisen pakottavan tarpeen, että koska on Protussa, vetää jo leirejä ja käy ehkä paiksussa välillä, niin varmaan on pakko lähteä johonkin jaostoon, vaikka ei ehkä olisi niin paljon motivaatiota”, hän kuvailee. Toisaalta Iiris pohtii, että on myös tärkeää korostaa aktiivien merkitystä Protussa, sillä aktiivit pitävät järjestön toiminnassa. “On kuitenkin myös tärkeää huomioida ne, jotka tekevät pienempiä hommia”, hän lisää.  

Protujen ajatuksissa aktiiviudesta kuuluukin toive siitä, että protutoimintaan olisi helpompaa osallistua omien voimavarojen puitteissa. Io pohtii, että aktiivikulttuurista voisi löytyä tältä alueelta kehitettävää. “Olisi helpompaa olla mukana toiminnassa ja kokea itsensä osaksi sitä siten, että pystyisi ottamaan taukoja ja paine tehdä koko ajan jotain ei olisi niin vahva”, hän toivoo. Ajatuksia herättää myös tiimiläisyyden arvostus, eihän se katoa jaostolaisten ja muiden aktiivien kiittämisen alle? “Leirinveto on kuitenkin se suurin ja näkyvin juttu Protussa”, Iiris kuvailee tiimiläisten merkitystä järjestössä.  

“Ei ehkä kannata verrata itseään muihin protuihin. Ihmisestä ei tee yhtään vähemmän arvokasta protua, vaikka se aktiivius olisikin eri muodossa kuin muilla”, muistuttaa Toukkis. Io pohtii niin ikään kaiken aktiivisuuden merkitystä Protulle. “Kaikki, jotka antavat omaa aikaansa vapaaehtoisesti järjestön toiminnalle tekevät mielestäni arvokkaita asioita”, hän tiivistää. □